Olin päättänyt jo yläasteella, että tulisin tekemään terveydenhuollon töitä. Se tuntui jotenkin omalta jutultani. Tavoitteena oli päästä sairaala-apulaiseksi, joten muutin Mullsjöstä Tukholmaan ja olin joitakin vuosia töissä pitkäaikaishoidossa. Mutta sitten kai halusin oppia enemmän. Joten opiskelin sairaanhoitajaksi Huddingen sairaalassa.

Joka viikko noudattaa suunnilleen samaa aikataulua. Maanantaisin minulla on puhelinaikoija, viikon käyntien suunnittelua sekä omien potilaiden vastaanottoa. Tiistaisin meillä on monialaisia konferensseja, mistä alkaa ”kisa”, kuten tuppaan sanoa tiimille. Meillä on tiistaisin kaksi monialaista konferenssia, yksi rintasyövälle ja toinen tummasolusyövälle. Niihin eri aloille erikoistuneet asiantuntijat – rintakirurgit, syöpälääkärit, patologit, mammografialääkärit ja omahoitajat – kokoontuvat keskustelemaan jokaisesta yksittäisestä potilastapauksesta ja päättämään joka potilaalle hoitosuunnitelman.

Keskiviikkoisin meillä on aamupäivällä rintasyöpäleikattujen potilaiden jatkokäyntejä, jolloin käymme läpi leikkauksen jälkeisen hoitosuunnitelman, ja iltapäivällä on melanoomavastaanottoa. Torstaisin tulee rintasyöpien ensikäyntejä, jolloin olen kirurgin kanssa kertomassa syöpädiagnoosista ja istun hetken potilaan seurassa lääkärin poistuttua. Perjantaisin minulla on omia potilaita, vuosikontrolleja ja haavanhoitoa.

Koko työhän on antoisaa, eihän sitä muuten jäisi niin pitkäksi aikaa kuin olen jäänyt. Mutta parasta työssä on pystyä antamaan potilaille toivoa. ”Parannamme useimmat meille tulevat, ja siihen on upea tunne osallistua”, hän sanoo.

Suurin haaste on vaikeiden diagnoosien kertominen nuorille potilailla, erityisesti heille, jotka ovat keskellä elämää ja joilla saattaa olla pieniä lapsia. Mutta näissäkin tilanteissa yritän keskittyä toivon antamiseen ja selittää, että meille on hyviä hoitoja, jotka voivat pienentää kasvaimia ja parantaa ennusteita. Parannammekin ehdottoman valtaosan rintasyöpäpotilaista, ja on tärkeää, että potilaista tuntuu, että meillä on selkeä suunnitelma jatkolle. Minusta on myös vaikeaa, kun potilas päättää kieltäytyä hoidosta. Voimme vain kertoa heille, mitä tutkimus sanoo ja mitä etuja he hoidosta saisivat, mutta loppukädessä päätös on heidän.

On tapahtunut todella paljon sen jälkeen kun aloin tehdä töitä rintasyöpähoidossa. Aluksi kirurgia oli melko yksinkertaista ja keskittyi lähinnä kasvaimen poistamiseen, eikä esteettistä tulosta juurikaan harkittu. Mutta nykytekniikkamme ovat paljon parempia ja keskittyvät selvästi siihen, että leikkauksen jälkeinen tulos on kaunis. Nykyään en välttämättä edes näe, kumpi rinta on leikattu, vaan joudun kysymymään: Kumpi rinta se nyt olikaan?

Tukisukkia!

Tutkituttakaa rintanne! Asettakaa puhelimeen muistutus joka kuukaudelle, koska unohtaminen on niin helppoa. Käykää mammografiakontrolleissa aina kun saatte kutsun, mieluummin liian usein kuin liian harvoin. Ja jos rinnasta löytyy jotakin uutta, vaikka viime mammografiasta olisi vain kuukausi, hakeudu hoitoon.